Kuvauskalustoa 
Thursday, June 26, 2008, 08:17 AM
Kun tätäkin oli jo pitkään pohdittu, niin eilen vihdoin käytiin hakemassa uusi kamera vanhan Ixuksen rinnalle. Pysyttiin Canonin leirissä, tällä kertaa harrastelijajärkkäri EOS 450d.

Sen mitä nyt muutaman testiruudun ehti illalla räiskiä, niin manuaalia sai tavailla koko ajan että saisi vähän hanskattua noita toimintoja ja toimintatiloja. Kohtuullisen ison muistikortin varmaan joutuu hankkimaan niin on "filmiä" mille treenata. Nyt vain alkaa yhä enemmän olla kuvaajassa vikaa jos kuvat on huonoja...

Olohuonetta ja varsinkin kirjahyllyä on nyt dokumentoitu ihan reilummasti. Jahka tässä sattuu mukavaa poutakeliä niin pitää käydä vähän ulkonakin kuvaamassa. Jos saisi galleriaan muutaman kuvan malliksi.
  |  related link

Päristelyä 
Thursday, June 5, 2008, 04:57 PM
Eilen päästiin sitten ensimmäistä kertaa kaksistaan ajelemaan kumpikin omalla pärrällä. Ajeltiin tuohon Elektroniikkatie 10:n parkkikselle ja ajeltiin eri kokoisia ympyröitä siellä. Anna enempi ja minä vähän vähempi. Olisi varmaan pitäny itsekin keskittyä enempi siihen treenaamiseen kun ei vieläkään tahdo saada käännettyä tankoa rajoittajaan saakka kuin ihan pieneksi hetkeksi.

Tänään käytin bemun uudelleenohjelmoitavana. Oireina oli se että muutaman kerran moottorijarrutuksesta kun veti kytkimen pohjaan lähellä tyhjäkäyntikierroksia, niin moottori otti ja sammui. Ja samaten välillä poltti bensaa putkessa moottorijarrutuksen aikana. Olivat huollossa tuupanneet sekä moottorinohjausyksikköön että ruiskun boksiin uudet softat. Kotiin ajellessa sitten piti kovin kuullostella että oliko käytös muuttunut. Väittäisin että moottorijarrulta kaasulle ja takaisin meno muuttui vähän jouhevammaksi. Kuulostellaan.

Huollon ajaksi sain lainapelin - BMW K1200R Sport. Melkonen vekotin. 163 hevosvoimaa ja 215 kiloa kuivapainoa. Kardaaniveto ja etupäässä bemarin duolever-järjestelmä, eli yksi etuiskari sellasessa linkustossa etukatteen sisällä piilossa. Ei vain oikein yhteensopiva näiden suomalaisten nopeusrajoitusten kanssa - äkkiä rupeaa olemaan moottoritielläkin perä edellä vastaantulijoita kummallakin kaistalla. Vaan mukava oli viedä pois ja jatkaa matkaa omalla pikku-gessulla.
  |  related link

Mä oon rekkamies... 
Thursday, May 22, 2008, 08:27 AM
Tai ainakin kuorma-autokortin omistaja. Eilen oli viimeinen ajotunti ja inssi siihen putkeen. Kortti irtosi loppujen lopuksi melkosen helposti. Neljä iltaa teoriatunteja ja parit ajotunnit. Jos oikein tiukkaan puristaisi, niin se olis pyhätön viikko ja uusi kaveri on valmis rahtariksi. Sinällään pelottava ajatus. Nyt kun löytys kuljetusyrittäjä joka maksaisi kohtuullisen korvauksen kuskille, niin voisihan sitä tuotakin lajia kokeilla.

  |  related link

Lämpimiä odotellessa 
Tuesday, April 22, 2008, 09:48 AM
Kevät ei oikein tunnu etenevän. Aurinko kyllä paistaa mutta kelit on ollu vielä kovin viileitä. Siitä huolimatta muutama sata kilometriä on kertyny Bemun mittariin. Vaikka lämpökahvat onkin varsin mukava varuste, niin kyllä kunnon käsisuojat auttais pitämään sormet lämpöisenä paremmin. Kyytiläisen tilatkin sai ihan mairittelevat arvostelut lyhyen koelenkin perusteella.

Viikonloppuna käytiin Rakentajamessuilla kun saatiin vapaaliputkin. Pääasialliset teemat tuntuivat pyörivän erilaisten lämmitysmuotojen ympärillä. Maa- ja ilmalämpöpumppuja oli tarjolla monella standilla. Siitä sitten lopullisen kimmokkeen saaneena käytiin eilen tilaamassa sitten ILPpi meillekin. Toimitusajankohta on vielä auki, mutta eipä tässä nyt ole sen kummempaa kiirettä. Katellaan nyt sitten kokemuksia jahka pumppu on seinällä.
  |  related link

Kausi avattu 
Thursday, April 3, 2008, 10:08 AM
Eilen vihdoista tuli kotia uusi pärrä ja pääsi käymään kattastuskonttorilla vaihtamassa vakuutukset Nordeaan. Ja vähän illasta ehti ajamaankin. Keli oli kyllä sen verran kylmä että just tankkaamassa kävin ja parin kilsan lenkin kokeilemassa. Hyvinhän tuo tuntui kulkevan, voimaa pikkusen enempi kun Erkassa. Kahvalämppärit osoittautui varsin mukaviksi noin kylmällä kelillä. BMW-filosofian vilkkukytkimet vaatii vähän opettelua - kerran tuli töötättyä risteykessä, mutta sattuuhän niitä. Itsenollaavat vilkutkin vaikutti varsin mukavalta varusteelta - vähemmän tarttee tapailla sitä vilkunpalautusnappia kahvasta. Ajoasennosta ja muusta ergonomiasta on paha noin lyhyellä lenkillä vielä sanoa mitään.
  |  related link

Vakuuttelua 
Friday, March 28, 2008, 11:32 AM
Tässä pyöräkaupan realisoitumista odotellessa piti tehdä tarjouskyselykierros vakuutusyhtiölle. Toiminnan helppous oli vaihtelevaa. Nettilomakkeet toimi useimmissa firmoissa, mutta ainakin IFllä näytti olevan ainoa vaihtoehto soitella. Valitettavasti puhelinpalvelussa oli niin paljon ruuhkaa etten jaksanut jäädä linjoille roikkumaan.

Tällä kertaa kisassa oli mukana Fennia, Nordea, Pohjola ja Tapiola. Halvimman tarjouksen pöytään löi Nordea ja peränpitäjäksi Fennia ja Pohjola jaetulla neljännellä sijalla.


Kawasaki BMW
ER6-n F800 GS
Nordea 765 686
Tapiola 886 781
Pohjola 921 857
Fennia 1075 724


Kawaan laskettu vakuutuksen uuden asiakkaan mukaan ja Bemariin siirtyi vanhat 40% liikennevakuutuksen bonukset ja täydet kaskoon.
  |  related link

Talviloma meni ja kevättä odotellaan 
Wednesday, March 19, 2008, 10:25 AM
Nyt on sitten talvilomat pidetty - ja perinteisesti Levillä. Muutama laskupäiväkin tuli. Suksinä tänä vuonna Rossignolin 8X:t. Vallan mainiot skimbat näin kun ei tullu laskettua sitten viime talviloman. Helpot laskea mutta kestivät vauhtia silti ihan riittävästi. Snowbladeillakin piti kokeilla mutta luovutin ekan laskun jälkeen. Ei niillä pysty kylmiltään vetämään niin ettei ittee rupeis pelottamaan.

Moottoripyörärintama vaikuttaa nyt siltä että taloon taitaa tulla uusi Bemari tässä lähiaikoina.

  |  related link

Ulkomailla 
Wednesday, February 6, 2008, 08:29 AM
Ensikosketus englantilaiseen elämänmenoon otettu viettämällä neljä päivää Lontoossa. Kaikenlaisia turistinähtävyyksiä ehti näkemään ainakin pintapuolisesti. Yllättävän paljon oli isoja Bemarin enduroita ajossa - joko se on halpa pyörä siellä päin tai muuten vaan tosi hyvä kaupunkikulkine. Kun katto sitä liikennettä niin pienemmälläkin luulis ehtivän. Kun kelitkin suosi, niin hyvin voisin kuvitella palaavani Lontooseen joskus - ehkä kesäisempään aikaan ensi kerralla.

  |  related link

sosioekonomienen kokeilu jatkuu 
Wednesday, January 16, 2008, 12:24 PM
Viikonloppuna tuli sitten jo neljä kuukautta täyteen vailla autoa. Toistaiseksi käytössä on ollut anopilta lainattu Golffi pari kertaa ja sillon on sitten raijattu isompia ja painavampia asioita kotiin. Joululomalla oli viikon verran vuokraamosta C4 Citroen niin päästiin mukavasti käymään tuolla Kaakkois-Suomessa. Pari kertaa on ajeltu taksilla kaupungista kotiin sellasilta reissuilta missä olis aiemmin käytetty autoa mutta suurin osa on menny ihan linja-autokannassa. Kyllä tämä nyt toistaiseksi ihan siedettävää on ollut. Vielä olisi talvea ja kevättä jäljellä ennen kuin pääsee moottoripyöräkauteen kiinni. Ja ennen sitä ainakin viikon talviloman liikkuminen pitää ratkaista...

Toimiston uusi vahvistinkin tuli ja osoittautui ihan toimivaksi peliksi. Mitään ihmeempiä arvioita äänenlaadusta on paha heittää kun signaalilähteenä on läppärissä soiva mp3. Mutta ihan vakuuttavan oloinen paketti sinällään - kohtuu painava paketti, jämäkät kytkimet ja noin. Hyvin perusvahvari, mutta toisaalta eipä tarvinnut väkisin ostaa viritintä tai muuta turhaa samassa paketissa.
  |  related link

Uusi vuosi - muuttuuko kujeet? 
Monday, January 7, 2008, 09:58 AM
Joulua on juhlistettu ja vuosikin vaihtui. Uutena tulokkaana moottoripyöräkilpaan tuli Aprilian 650-kuutioinen möhköenduro Pegaso Trail:

Kovin heikosti tuosta on löytynyt käyttäjien kokemuksia, mutta kokeilemallahan se selviää millanen pyörä tuo olisi ja toisaalta meikäläisen ajoissa se taitaa olla heikoin lenkki se kuski kuitenkin.

Saatiin työhuoneeseen eilen uudet käytetyt kaijuttimet ja heti löytyi seuraava heikoin lenkki. Olisko vahvarin volumesäädin sen verran hapettunut että äänenvoimakkuus lähtee pikkuhiljaa vaimenemaan ja välillä häipyilee. Tästä sain tarpeekseni ja päätin että olkoot noitten vanhojen lelujen kanssa puljaaminen ja tilasin Technicdirectiltä (päivän linkkinä) Denonin PMA-500 stereovahvistimen. Katellaan josko tosta nyt olis soittopeliksi sitten. Olis monelta päänsäryltä päässy jos olis tämänkin tehnyt heti kärkeen. Taaskaan ei olis köyhän kannattanu ostaa halpaa.
  |  related link


Next